Laukaan tulevaisuustyöpajaan 14.4. kokoontui pieni, mutta pirteä porukka pohtimaan Laukaan kirkonkylän asioita tänään ja tulevaisuudessa. Järvien ja luonnon läheisyys ovat tärkeitä pajalaisille ja kirkonkylää arvostetaankin erityisesti sen kauniin luonnon ja puhtaiden järvien takia. Lempipaikkana kylällä on satama.
Tulevaisuuspajan osallistujat haaveilivat siitä, kuinka luonto säilyy puhtaana ja kauniina tulevaisuudessakin, järvissä riittää lähiruokaa, metsästä voi poimia sieniä ja marjoja, kylää ympäröivät metsät saavat vanheta rauhassa ja niissä risteilee paljon luontopolkuja samoiltavaksi. Kylällä voisi olla myös lapsille niin paljon harrastusmahdollisuuksia, että lapsia ei tarvitsisi kuljettaa kauemmas harrastamaan.
Ilta ei kuitenkaan jäänyt vain haaveiluun, sillä pajalaiset ymmärsivät sen, että hyvää huomista tehdään jo tänään. Pajassa juteltiin mm. siitä, että jos halutaan marjastaa ja sienestää jatkossakin, meidän täytyy huolehtia siitä, että esimerkiksi haitalliset vieraslajit eivät pääse leviämään kohtuuttomasti. Tarvitaan ennen kaikkea konkreettisia tekoja. Yksi pajalainenlupasi soittaa seuraavana päivänä kuntaan selvittääkseen yhteisöviljelmän perustamista, toinen lupasi keskustella kalastajien kanssa kestävän kalastusperinteen siirtämiseksi nuoremmille sukupolville ja kolmas lupasi selvittää luontopolkujen kunnostusmahdollisuuksia.
Tulevaisuustyöpajan veti Päivi Kosunen Kestävyyskumppani Keinosta.