Huhtikuun lopulla Väentuvan ja Japan väki suuntasi pikkubussin kohti Tamperetta opintomatkalle. Opintomatkan kohteiksi oli valittu Nextiili, Kansalaistalo Mansikkapaikka ja Ekokumppanit. Meillä oli toiveissa, että näistä paikoista saisimme hyvin vinkkiä ja oppia tekstiiliin kierrätykseen, yhteisölliseen toimintaan ja asukkaita aktivoivaan hanketoimintaan.
Ensimmäisenä vierailimme Nextiilissä. Nextiili on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka pyrkii hyödyntämään kotitalouksien vaate- ja kodintekstiililahjoitukset mahdollisimman tehokkaasti ja mm. lajittelee koko Tampereen seudun poistotekstiilin. Toiminnanjohtaja Sari Tuomaala esitteli meille Nextiilin kaunista myymälää ja kertoi yhdistyksen toiminnasta. Yhdistyksen kautta kulkee vuosittain jopa 350 000 kg tekstiilimateriaalia. Materiaali lajitellaan ja parhaat palat laitetaan myyntiin myymälään, josta löytyykin upeita kierrätyksen helmiä ja vintage-mallistoa eri vuosikymmeniltä. Tekstiilimateriaalista lähtee noin 20 % poistotekstiiliin ja ne loput tekstiilit, joita ei voida hyödyntää myymälässä eikä poistotekstiilinä, toimitetaan energiajakeeksi.
Aiemmin tekstiilivirrasta meni jopa 42 % energiajakeeksi polttoon. Vuoden alussa Nextiilin yhteyteen avattiin lahjoituspiste, josta voi ilmaiseksi ottaa itselle sellaisia tuotteita, joita ei laiteta myymälään myyntiin, mutta jotka ovat sopimattomia poistotekstiiliin. Tämän lahjoituspisteen ansiosta energiakäyttöön menevän tekstiilin osuus on puolittunut vuoden alusta 22 %:iin. Aika huikeaa: näin iso osuus tuotteista saa vielä jatkokäyttöä ja käyttäjät ilahtuvat ilmaisista tuotteista.
Seuraavaksi suuntasimme lounaalle ja tutustumaan Kansalaistalo Mansikkapaikkaan Lentävänniemessä. Tapasimme Mansikkapaikassa toiminnanjohtaja Mervi Matswetun, perhetoiminnan ohjaaja Aino Salakarin ja lainaamomestari Masan. Mansikkapaikka on toiminut vuodesta 1994 saakka asukkaiden kohtaamispaikkana ja tarjoaa alueen asukkaille monipuolista toimintaa. Kansalaistalon kalenteri on arkisin tupaten täynnä eri-ikäisille ja erilaisille kohderyhmille suunnattua toimintaa, kuten taaperokahvila, juttis eli juttukahvila ikäihmisille, YH-iltoja, seurakunnan IP-klubi, kässäryhmä, digikahvila ja kierrätysbingo. Mansikkapaikassa voi myös lounastella edullisesti.
Mansikkapaikan lainaamomestari esitteli meille tiloja ja kertoi lainaamotoiminnasta. Lainattavissa on paljon erilaisia, etenkin vanhemmuuteen liittyviä, tuotteita. Saimme lainaamomestarilta hyviä vinkkejä, joita voimme varmasti hyödyntää Laukaaseen avattavassa uudessa lainaamossa.
Päivän kolmantena kohteena oli Ekokumppanit Oy, jossa tapasimme projektipäällikkö Sanna Teinilän ja projektiasiantuntija Jenni Nummilan. He esittelivät meille CARE-hanketta, jonka tavoitteena on muuttaa kotitalouksia kiertotalouden mukaisiksi. Hanke on kansainvälinen ja siinä mukana viisi eri maata. Hanke tarjoaa kotitalouksille valmennuksia, joissa opitaan mm. kestävää pukeutumista ja ruokahävikin puolittamista ja jaetaan kokemuksia muiden osallistujien kanssa. Hankkeessa tutkitaan vaatekaappien sisältöä, opetellaan oikeanlaista pesemistä, korjausta ja tuunausta sekä pyritään ylipäätään vähentämään vaatteiden hankkimista. Ruokahävikin puolittamiseksi tehdään aluksi ruokahävikkitutkimus. Hankkeen aikana opetellaan suunnittelemaan aterioita huolellisemmin ja säilyttämään oikealla tavalla.
Lisäksi kuulimme Ekokumppaneiden toteuttamasta SWAP-tapahtumasta, joka on Suomen suurin vaatteiden vaihtotapahtuma. Se toteutetaan vuosittain ja kokoaa tuhansittain kävijöitä ja vaatteita.
Kokonaisuudessa opintomatkan anti oli erinomainen. Matkaseura oli mukavaa ja pikkubussi kulki ketterästi kohteesta toiseen. Olimme inspiroituneita ja innostuneita päivän jälkeen. Aivan varmasti moni saamistamme ideoista ja vinkeitä pääsee tuoreeltaan toteutukseen Hyvän huomisen kylät -hankkeessa.