Hyvän huomisen kylät
Hyvä huominen vaatii meiltä kaikilta tekoja jo tänään!
Hyvän huomisen kylät -hankkeen tavoitteena on vähentää jätteen määrää, lisätä tavaroiden kunnostusta ja uusiokäyttöä, rohkaista ilmastotekoihin ja vaalia luonnon monimuotoisuutta Laukaan maaseudun kylillä. Hanke toteutetaan vuosien 2024-2026 aikana.
Tavoitteena on myös lisätä kyläyhteisöjen luottamusta toiveikkaaseen tulevaisuuteen sekä tunnistaa jokaisen oma mahdollisuus olla aktiivisena toimijana tavoitteen saavuttamisessa. Yhteistyö ja yhteinen tekeminen ovat tärkeässä roolissa tavoitteiden saavuttamisessa.
Hanke saa EU:n maaseuturahaston tukea Leader JyväsRiiheltä.
uutisia
Oppia ja vinkkejä Tampereelta
Huhtikuun lopulla Väentuvan ja Japan väki suuntasi pikkubussin kohti...
Laukaan kirkonkylä 2040: yhteisöviljelyä, lähiruokaa järvestä ja luontopolkuja vanhoissa metsissä
Laukaan tulevaisuustyöpajaan 14.4. kokoontui pieni, mutta pirteä porukka...
Valkolan kyläillassa suunnattiin katse tulevaisuuteen
Maaliskuun lopulla Valkolan kylätalolle kokoonnuttiin pohtimaan oman kylän...
Hyvän huomisen kylät
Vehniä
Vehniällä eletään upeissa peltomaisemissa, idyllisten kyläteiden varsilla, järvien rannoilla ja monen korkean mäen päällä. Kylällä on noin 1000 asukasta.
Valkola
Valkolan kylä on kasvava maaseutukylä jossa on paljon aktiivista toimintaa.
Tulevia tapahtumia
Hyvän huomisen kylät -hankkeen tapahtumat ovat avoimia kaikille – niin kylien asukkaille kuin kylien ulkopuolella asuvillekin. Lämpimästi tervetuloa!
Ei tulossa olevia tapahtumia.